Iloiset yllätykset

Tänään taas ulko-oven avattuani löysin iloisen yllätyksen. Oven edessä oli höyheniä ja lahjan oli tuonut kissa - lintu.

Kissojen tuomat iloiset yllätykset ovat aina niin mukavia. Mikä sen mukavampaa kuin aloittaa päivä siivoamalla "lasten" jäljet. Pitää kehua ja silitellä ja näyttää olevansa iloinen lahjasta. Kaikista iloisinta on päästä jahtaamaan puolikuollutta eläintä jonka ainoa tavoite on päästä pakoon ja piiloon.
   Kissan omistajana olen päässyt siivoamaan jos jonkinlaista jälkeä. Milloin on lintu tuotu elävänä sisälle ja verta on kaikkialla, milloin kuollut rotta makaa sängyllä. Lemmikin omistamisen huonoja puolia, mutta samalla hyviä puolia. Vaikka kissojen jälkien siivoaminen ja saaliiden "syöminen" tuntuu kamalalta on se samalla mielenkiintoista. Ainakin tietää mitä eläinlajeja asuinalueella elelee. Minua ei niinkään huoleta kissojeni metsästys vaan se että kollikissa tuo minulle saaliinsa.
   Yleistä on että naaraskissat kuskaavat omistajalleen syötävää kun ihminen on niin huono saalistaja. Harvemmin näkee kollin tuovat ihmiselle saaliitaan näytille. Minulle näin ei ainakaan ole aiemmin käynyt. Pelkäänpä että Barui on joko kateellinen emolleen tai sitten se luulee olevansa huoltajani. Epäilen edellistä koska Haruhi saa usein paljon enemmän kehuja sekä huomiota, mistä Barui tuntuu ottavan nokkiinsa. Eilen minä kuitenkin pyrin kehumaan Baruita sekä hellimään sitä ja se näytti olevan tilanteeseen hyvin tyytyväinen.
   Tänään ei ole edes tarvinnut pikku ukkoa komentaa kun on antanut emon olla rauhassa. Pitää olla siitä ylpeä.

Minä itse pidän enemmän valmiiksi kuolleista lahjoista kuin puolikuolleista. On paljon mielekkäämpää "syödä" kuollut lintu tai hiiri kuin puoliksi elävä. En pidä eläinten tappamisesta, mutta välillä se on välttämätöntä, koska eihän puoliksi tapettua voi jättää kitumaan oven eteen tai edes läheiseen puskaan. Armollisempaa on päästää se kivuistaan nopeasti - kunpa tämä ymmärrettäisiin myös autoillessa. Inhottavaa katsoa kuinka joku ajaa autolla kissan/koiran/jäniksen päältä eikä edes vaivaudu varmistamaan kuoliko eläin.  Huomatkaa että pahimmassa tapauksessa eläin raahaa itseään monien metrien päähän tuskissaan. Kissat ja koirat jopa kotiovelle. Omistajan on kamalaa löytää se siitä joko puolikuolleena tai kuolleena.

Palataanpa sitten asiaan - Iloiset yllätykset ovat mielenkiintoisia, vaikka toivoisinkin, että kissat söisivät saaliinsa itse eivätkö toisi niitä minulle syötäväksi. Vaikka enhän minä yöllä haluaisikaan nukkua, mieluummin jahtaan hiirtä pitkin taloa.

Kannattaa olla ylpeä omista lemmikeistään, vaikka välillä tuntuisi ettei hermot kestä. Iloiset yllätykset ovat vain tapa osoittaa ihmiselle, että lemmikki on kiintynyt.

Arvostelu: At Laz Meridian

Sain yhtäkkiä idean, että haluam arvostella jonku kirjan, elokuvan, jne..
Päätin arvostella alustavasti uuden manga-sarjan nimeltä At Laz Meridian. Saa kommentoida ja kertoa mitä on mieltä.

Nimi: At Laz Meridian
Tekijä: Satoru Yuiga
Julkaisija/kustantaja: Sangatsu Manga
Kääntänyt suomeksi Antti Kokkonen
Ensimmäinen osa julkaistu Suomessa elokuussa ja toinen osa syyskuussa.
Osia 6





Tarina kertoo Mana-tytöstä, jonka vanha koulukaveri palaa kymmenen vuoden jälkeen Japaniin. Hän tuo Manalle tuliaisiksi sormuksen, jossa on lapislatsulikivi. Pian Mana huomaa pystyvänsä siirtymään sormuksen avulla toiseen maailmaan Avaloniin. Siellä hän tapaa Lancelotin - nättipojan, joka vaikuttaisi mököttävän kaiken aikaa. Poika on itsekin joutunut Avaloniin sattumalta lähdettyään Camelotista ihastuttuaan kuningatar Guinevereen, joka on hänen ystävänsä kuningas Arthurin kihlattu. Mana lupaa auttaa Lancelotin kotiinsa ja niin he ryhtyvät yhdessä pohtimaan asiaa.
   Tarina on mielestäni mielenkiintoinen. Pidin siitä kuinka tarinaan on sekoitettu aineksia englannin tarustosta - kuningas Arthurista, hänen kihlatustaan Guineveresta, Lancelot ritarista sekä heidän välisistään suhteistaan. Mukana ovat myös paikat kuten Camelot sekä Avalon. Oli myös mielenkiintoista kuinka Yuiga on luonut maailman jonka hahmot heikastuvat muihin maihin. Mana saa huomata kuinka maailmojen hahmot muistuttavat toisiaan samoine ongelmine. Kun Avalon maailmassa hahmon pulma ratkeaa, ratkeaa se myös todellisessa maailmassa. Mielenkiintoinen näkökanta, etten sanoisi.
   Niin paljon potenttiaalia kuin tarinassa onkin upeisiin maisemiin, ne jäävät lähes kokonaan puuttumaan. Sivu toisensa jälkeen jouduin toteamaan, ettei taustoihin ole kamalasti panostettu. Sen sijaan ruudut ovat kasvokuvaa kasvokuvaan perään - vaikka tapahtumapaikkasta olisi ollut kiva saada hieman lisää tietoa. Pidin kuitenkin Yuigan piirrosjäljestä, vaikkei shoujo manga -tyyli yleensä miellytä lainkaan. Oli hyvä ettei piirrosjälki ollut yliampuvan taikatyttömäinen, vaan piirrosjäljen puolesta mangasarjan voivat lukea myös pojat.
   Minua häiritsivät myös hieman ylitäytetyt ruudut. Tekstiä oli paljon ja puhekuplia toinen toisensa perään. Lukijalle se on uuvuttavaa, varsinkin jos teksti sisältää paljon tarinan kannalta tärkeää asiaa. Toisaalta tarinan pituuden kannalta ratkaisu on mitä mainioin. Näin se on saatu mahtumaan kuuteen pokkariin. Painosjälkeen minulla ei ole mitään sanottavaa, minusta se on hyvin onnistunutta, joskin välillä hieman mössööntynyttä. Tälläisia epäkohtia kuitenkin oli hyvin vähän ja ne ainoatkin vain sellaisissa paikoissa joissa rasterin väri sekoittui ääriviivoihin. Liian monia eri harmaansävyjä ei ollut sekoittamassa muuten niin hyvää jälkeä. Suomen julkaisujen harvinainen herkku - värilliset sivut - oli myös mukana. Tätä herkkua lukijat pääsivät maistelemaan  ensimmäisellä sivulla. Väritys on onnistunutta sekä kaunista ja sellaista kaivattaisiin ehdottomasti lisää Suomessa julkaistaviin mangoihin.
   Suosittelen At Laz Meridiania kaikille jotka vain mangasta pitävät ja haluavat mahdollisesti vaihtelua joko pelkkiin verilöylyihin (joita Suomessa ei kyllä hirveästi julkaista) tai taikatyttötarinoihin (joita nykyään on ehkä jo hieman liikaa. Jos nättipojat eivät kiinnosta ylipirteän päähenkilön ympärillä, ei luultavasti kannata vaivautua. Sopii ikärajattomana mangana kaiken ikäisille, eikä ole liian rasittavaa rakkaustarinaa koko ajan.
   Itse ainakin odotan hyvillä mielin seuraavia osia sekä kuinka tarina päättyy.
   

Syvälliset pohdinnat

   Huomasin muutama viikko taaksepäin, että olen alkanut odottamaan joulua. Ei siinä muuten mitään, mutta yleensä en ole hössöttänyt joulusta ja se on ollut mielestäni täysin turhaa touhotusta - koristelua sekä siivoamista. Viime joulun jälkeen kuitenkin jotenkin aloin pitää siitä hieman enemmän. En tiedä onko syynä sitten että aloin seurustella viime vuonna loka-marraskuun tienoilla ja vietin hieman tavallista mukavamman joulun poikaystäväni sekä hänen perheen kanssa. Myös joulun aika oli hieman tavallista erilaisempi minulle. Miksi höpisen joulusta lokakuussa? Siihen on mielestäni ihan hyvä syy.
   Shoppaillessani törmäsin sattumalta joulukoristeisiin. Siis mitä ihmettä? Lokakuu on juuri vaihtunut ja kauppoihin on ilmestynyt joulukoristeita?! Olenko se vain minä vai onko nyt ehkä hieman liian aikaista alkaa ostaa joulua varten koristeita? Itselleni on jotenkin edelleen hieman mysteeri miksi aletaan koristella koteja ennen joulukuuta. Varsinkin jos ei ole "joulu olo". Minun joulu olo tulee yleensä siinä vaiheessa kun maassa on lunta. Tämä voi olla osa syy miksei viime vuosina ole oikein kiinnostanut koko joulu. Silti, joulukoristeita kaupoissa. Myönnetään silmäilin itsekin niitä läpi ja pohdin millaisilla itse voisin koristaa kotini. Toinen mikä hieman tuli yllätyksenä on tämä Tiimarin joulu askartelu -lehti. On hyvä alkaa askartelemaan kortit ja koristeet ajoissa, mutta että nyt! Joulustahan ehtii mennä kaikki hohto ennen kuin se ehtii tullakaan, jos sitä jo nyt aletaan koristella sekä askarrella.
   Tästä päästäänkin aiheeseen, milloin on liian aikaista. Se on kaikille varmasti hyvin henkilökohtainen asia, enkä siihen puutu sen suuremmin. Minusta vain on ehkä hieman liian aikaista alkaa myydä sekä mainostaa juttuja joiden niin sanottuun tulemiseen on vielä kaksi kuukautta.


   Poikaystävän painostamana päätin tänään viimein tehdä Steam-tilin. Eipä siinä, se oli minulle liian monimutkaista, joten loppujen lopuksi poikaystävä teki koko profiilin minulle. Kunnia siitä hänelle. Miksi jotkin jutut on tehty niin vaikeiksi? En nyt syytä tästä vaikeudesta pelkästään Steamia, on niitä muitakin asioita, joista on tehty ihan älyttömän vaikeita (ainakin minulle). Työnhakeminen, erilaisten sopimusten kuten sähkösopimuksen tekeminen, asumistuen hakeminen.. Varmasti löytyy paljon asioita, joiden käyttäminen tai tekeminen on hyvin vaikeaa. Ehkä se johtuu meidän jokaisen erilaisesta luonteestamme? Ken tietää.. (kysytään siis Keniltä.. -.-'' just). Ehkä olisi parempi siirtyä vaan takaisin opiskelemaan Steamin käyttöä, alkaa jutut taas siirtyä sille tasolle.

   Mutta siis pointtina oli nyt siis purkaa tätä minun surinaa pääkopasta ulos. On ihan hirveetä ja kauheeta pohtia näitä asioita yksin, vaikka yksinhän niitä silti tulee pohdittua. Tulee välillä itelleki tyhmä olo kun yrittää selittää muille, mitä päässä liikkuu. Ehkä minä en ole ainoa.

Lapsoiset

Haruhi kesällä 2012.

Haruhi syksyllä 2012 muuton jälkeen tutkimassa.

Barui (vas.) ja Haruhi (oik.) pöydällä törkeästi lekottelemassa.

Se kaikkein vaikein - ensimmäinen

Niin älyttömän tylsälle kuin vain voikin kuulostaa, olen kyllä pohtinut omaa blogia, ei vaan ole saanut aikaiseksi. Päätin nyt sitten muutaman tahon kannustamana vihdoin alkaa kirjoittaa. Aloitetaan nyt sitten vaikka siitä kuka minä olen.

   Nimi on siis Sonja Rautio. Olen 19 vuotias. Valmistuin keväällä 2012 eläintenhoitajaksi sekä ylioppilaaksi. Kotona minulla on kaksi maailman upeinta persoonaa sekä lemmikkiä - kissat Haruhi (2v.) sekä Barui (1v.) tuovat päiviin jos minkälaista toimintaa. Sen lisäksi elämää tuo hamsteri Yume ja hieman hiljaisemmat kotilot Tomo ja Tumbe.
   Minulta löytyy mielikuvitusta sekä ideoita. Kyseenalaistan monia asioita sekä pohdin miksi jutut ovat kuin ovat eivätkä toisin. Uppoudun monesti ajatuksiini jolloin minuun on melko vaikeaa saada yhtetyttä. Se ei kuitenkaan estä minua vaan pikemminkin syventää elämääni. Tulen hyvin muiden ihmisten kanssa toimeen. Jaksan kuunnella, enkä haasta turhaa riitaa.
   Lempivärejäni ovat vihreä sekä sininen. Lempiruokia on niin monta, että on vaikea sanoa mikä on paras, mutta esimerkkinä vaikka broilerwokki. Elämässä suosikkejani ovat lukeminen, kirjoittaminen, piirtäminen, kissat, ruuanlaitto, ratsastus, anime, manga ja paljon muuta.

Enempää ei nyt kyllä tule mieleen, hupsista. Eipä siinä, jospa se tästä lähtis.